François Chabot
François Chabot (23. lokakuuta 1759 Saint-Geniez-d’Olt, Ranska – 5. huhtikuuta 1794 Pariisi, Ranska)[1][2] oli ranskalainen vallankumousajan poliitikko, taustaltaan kapusiinimunkki. Hänet teloitettiin niin sanottuna terrorin aikana.
Chabot oli kokin poika, joka meni nuorena kapusiinimunkiksi Rodezissa sijainneeseen munkkiluostariin ja käytti munkkina nimeä Augustin. Hän jätti veljeskunnan vuonna 1788.[1][2] Kun Ranskaan luotiin vallankumouksen jälkeen papiston siviilihallinto, hänestä tuli helmikuussa 1791 Blois’ssa toimineen Loir-et-Cherin perustuslaillisen piispan Henri Grégoiren ylivikaari. Chabot hoiti tätä tehtävää, kunnes hänet valittiin syyskuussa 1791 Loir-et-Cherin edustajaksi lakiasäätävään kansalliskokoukseen.[1][3] Vallankumoksen kannattajaksi ryhtynyt Chabot hylkäsi kokonaan kirkollisen uran. Hän tuli tunnetuksi radikaalin kordelieeriklubin piirissä, jossa hän sai kiivailla puheillaan lempinimen ”raivoava munkki”.[4] Chabot, Antoine Merlin de Thionville ja Claude Basire olivat kansalliskokouksen ainoat kordelieerit ja muodostivat äärimmäisen vasemmiston.[3] Chabot kuului myös jakobiiniklubiin ja toimi sen puheenjohtajana pari viikkoa kesäkuussa 1792.[5]
Syyskuussa 1792 Chabot valittiin Aveyronin departementin edustajana uuteen parlamenttiin, kansalliskonventtiin. Hän liittyi radikaaliin vuoripuolueen edustajaryhmään,[2] jonka nimenkin on sanottu olleen hänen keksimänsä.[4] Hän äänesti kuningas Ludvig XVI:n kuolemantuomion puolesta ja vastusti syyskuun murhista syytettyjen vallankumouksellisten saattamista oikeuden eteen.[3] Chabot oli yleisen turvallisuuden valiokunnan jäsenenä tammikuusta syyskuuhun 1793. Hän oli myös kansalliskonventin komissaarina Aveyronissa ja Tarnissa maaliskuusta toukokuuhun sekä Sommessa heinäkuusta syyskuuhun 1793.[5] Chabot tuli tunnetuksi radikaaleista uskonnollisista näkemyksistään. Hän muun muassa sanoi: ”Kristus oli ensimmäinen sanskulotti”.[3] Chabot teki aloitteen Notre Damen katedraalin muuttamisesta järjen temppeliksi. Vallankumousjohtaja Maximilien Robespierre kääntyi häntä vastaan.[4] Chabot oli läsnä Jean Paul Marat’n murhaajan Charlotte Cordayn pidätyksessä ja otti haltuunsa muun muassa pidätetyn kellon.[6]
Chabot syyllistyi vuonna 1793 Ranskan Itä-Intian kauppakomppanian lakkauttamiseen liittyneeseen väärennös- ja lahjontaskandaaliin. Hänen mainettaan haittasi myös hänen avioliittonsa hämäräperäisen itävaltalaisen pankkiirin Junius Freyn siskon kanssa. Chabot vangittiin marraskuussa 1793.[5] Hänet tuomittiin vallankumoustuomioistuimessa kuolemaan samassa yhteydessä Georges Dantonin ja tämän tukijoiden kanssa. Heidät myös teloitettiin giljotiinilla samalla kertaa.[3][7] Dantonistit protestoivat sitä, että heidät yhdistettiin Chabot’n kaltaiseen henkilöön.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c François Chabot (1756-1794) (ranskaksi) Bibliothèque nationale de France. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ a b c François Chabot (ranskaksi) Assemblée nationale. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ a b c d e f Chabot, François (englanniksi) Encyclopædia Britannica (1911), Wikisource. Viitattu 18.1.2020.
- ↑ a b c Nordisk familjebok (1906), s. 13–14 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 18.12.2020.
- ↑ a b c Colin Jones: The Longman Companion to the French Revolution, s. 109, 111, 183, 330. Longman, Lontoo/New York 1988.
- ↑ Octave Aubry: Ranskan suuri vallankumous II: tasavallan aika, s. 16 (suom. Osmo Mäkeläinen & Heikki Eskelinen). WSOY, Porvoo–Helsinki 1962 (alkuteos 1946).
- ↑ François Chabot (ranskaksi) Encyclopédie Larousse. Viitattu 10.12.2020.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta François Chabot Wikimedia Commonsissa
