Heikki Renvall

Henrik (Heikki) Gabriel Renvall (19. tammikuuta 1872 Turku – 1. kesäkuuta 1955 Helsinki) oli suomalainen valtiomies, lakimies, kansantaloustieteen vt. professori, Helsingin Sanomien ensimmäinen päätoimittaja, vakuutusjohtaja, sortovuosien passiivisen vastarinnan johtajistoa, valtiopäivämies, senaattori ja kansanedustaja. Senaatin (hallituksen) varajohtajana hän johti Suomea sisällissodan alettua, kun Svinhufvud joutui piileskelemään Helsingissä tammi-maaliskuussa 1918.

Heikki Renvall vuonna 1939.

Suku

Renvallin vanhemmat olivat arkkipiispa (1884-1898) Torsten Thure Renvall ja Amanda Sofia Limnell (ent. Rindell).

Renvall oli naimisissa kansainvälisesti kuuluisan oopperalaulajatar Aino Acktén kanssa vuosina 1901–1917. Liitto oli suuri seurapiiritapaus. Renvall oli 21-vuotiaana filosofian kandidaattina tavannut ensi kerran Acktén, joka oli juuri antanut ensikonserttinsa. Seurustelun aikana he opiskelivat ja työskentelivät Pariisissa ja lopulta kihlautuivat salaa 1896. Acktén pitkät työmatkat ulkomailla vieroittivat puolisot. He erosivat ja kumpikin avioitui uudelleen hyvin pian.

Renvall meni 1917 uusiin naimisiin Elli Sofia Palmqvistin kanssa.

Renvallin lapset hänen ensimmäisestä avioliitostaan olivat näyttelijä ja ohjaaja Glory Leppänen ja 1970-luvulla julkaistuista muistelmistaan kuuluisuutta saanut gynekologi Mies Reenkola. Heikki Renvallin veli oli kirkkoherra Uno Mikael Renvall, jonka poika oli historiantutkija, professori ja Helsingin yliopiston kansleri Pentti Renvall.

Ura

Renvall pääsi ylioppilaaksi 1890 ja suoritti Helsingin yliopistossa filosofian kandidaatin tutkinnon 1893, lakitieteen kandidaatin tutkinnon 1897 sekä lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot vuonna 1900.

Vuonna 1899 hyväksyttiin hänen väitöskirjansa fysiokratismin vaikutuksesta kansantaloudelliseen kirjallisuuteen.

Renvall oli Länsi-Suomen kansanlehden toimituksen jäsen 1897–1899 ja Helsingin yliopiston lainopillisen tiedekunnan kansantalouden, finanssiopin ja tilastotieteen vt. apulainen 1900–1903. Hän toimi asianajajana Helsingissä vuosina 1902–1904.

Renvall oli Helsingin Sanomien ensimmäinen päätoimittaja 1904–1906.

Renvall hoiti Helsingin yliopiston kansantalous- ja tilastotieteen dosentin virkaa 1906–1917.

Hän oli myös Teknillisen korkeakoulun kansantaloustieteen vt. professori 1909–1911. Kun virka vakinaistettiin, poliittisista syistä venäläisviranomaiset sivuuttivat hänet, vaikka häntä tuki yksimielisesti koulun opettajakunta. Poliittiset syytä katkaisivat hänen tutkijanuransa.

Renvall oli Helsingin yliopiston agraaripolitiikan opettaja 1908–1909 ja 1911–1913. Renvall oli Vakuutus Oy Kalevan johtokunnan jäsenenä 1906–1916 ja toimi yhtiön apulaisjohtajana 1916–1925 ja toimitusjohtajana 1925–1946. Renvall oli perustamassa Suomalainen Kansa -lehteä ja oli sen toimittajana 1907–1911; hän oli myös Yhteiskunta-taloudellisen aikakauskirjan toimittaja 1915–1920.

Toiminta poliitikkona

Itsenäisyyssenaatin jälleentapaaminen tammikuussa 1940. Renvall toinen vasemmalta.

Renvall tuli ylioppilasmaailmassa kuuluisaksi kiivaista fennomaanisista näkemyksistään. Hänet valittiin (sortovuosien vastaista) passiivista vastarintaa organisoineen Kagaalin keskuskomiteaan 1902-1905. Hän oli myös Aktiivisen komitean jäsenenä.

Politiikassa Renvall oli porvarissäädyssä Savonlinnan edustaja valtiopäivillä 1904–1905 ja 1905–1906. Hän oli nuorsuomalaisen puolueen kansanedustajana 1907–1908 ja 1910–1913 Mikkelin läänin vaalipiiristä.

Hän toimi kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkönä (senaattorina) Svinhufvudin senaatissa 1917–1918 ("itsenäisyyssenaatti") sekä Paasikiven senaatissa 1918.

Renvall oli myös senaatin talousosaston jäsen ja talousosaston varapuheenjohtaja Vaasan senaatissa 1918.

Vuosina 1922–1924 Renvall oli kokoomuksen kansanedustajana Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä. Hän oli presidentin valitsijamies vuoden 1925 presidentinvaaleissa ja toimi myös Helsingin kaupunginvaltuutettuna. Renvall sai ministerin arvonimen 1918.

Suomen johtajana 1918

Suomen sisällissodan uhatessa senaatti (hallitus) piti suljetun istunnon. Siinä senaattorit Arthur Castrén, Heikki Renvall ja Onni Talas vaativat, että vähintään viiden senaattorin oli heti matkustettava Vaasaan, koska kapinalliset yrittäisivät varmasti vangita hallituksen seuraavana päivänä. Optimistit vastustivat. Kompromissina Renvall ja kaksi muuta senaattoria lähetettiin vielä samana iltana junalla Vaasaan. Juhani Arajärvi liittyi heidän seuraansa matkaltaan. Helsinkiin jäi 6 senaattoria ja Setälä matkusti Porvoon seudulle. Ohjesäännön mukaan kolme yksimielistä jäsentä riitti senaatin päätösvaltaisuuteen poikkeustapauksissa. Näin Vaasasta tuli senaatin virallinen toimipaikka sodan ajaksi.

Vaasaan matkalla olleet Svinhufvud ja Castrén Torniossa 23.3.1918.

Vaasan senaatin muodostivat siis aluksi Juhani Arajärvi, Alexander Frey, E. Y. Pehkonen ja Heikki Renvall, joka toimi puheenjohtajana. Työnjaoksi sovittiin, että Renvall hoiti ulkoasiat, kauppa- ja teollisuusasiat sekä kirkollis- ja opetustoimituskunnan asiat. Sisällissodan alettua Helsinkiin jääneet senaattorit joutuivat piiloutumaan. P. E. Svinhufvud ja Jalmar Castrén onnistuivat 3. maaliskuuta pakenemaan punaisesta Helsingistä kaapatulla jäänmurtaja Tarmolla ja matkustivat Vaasaan Viron, Saksan ja Ruotsin kautta. Heidän liityttyään Vaasan senaattiin 25. maaliskuuta se käsitti enimmillään kuusi senaattoria.

Helmikuun 1. päivänä Vaasan senaatti antoi Renvallin laatiman julistuksen, jossa se ilmoitti, että sosialistit olivat toteuttaneet vallankaappauksen ja että hallitusta vastaan asettautuneita pidetään maanpettureina. Senaatti totesi olevansa Suomen ainoa laillinen, eduskunnan valtuuttama ja valitsema hallitus. Se julisti suojeluskunnat hallituksen alaisiksi joukoiksi.

Helmikuun 18. päivänä senaatti pani toimeen asevelvollisuuden ja kutsui 21-40 vuoden ikäiset asekuntoiset miehet saapumaan kutsuntaan. Päätös nojautui vuoden 1878 asevelvollisuuslakiin.

Helmikuun 25. päivänä jääkärien pääjoukko palasi Vaasaan. Renvallille se oli kevään mieluisin tapahtuma.

Maaliskuun 2. päivänä Wilhelm Thesleff saapui Vaasaan kertomaan senaatille, että Saksa lähettäisi joukkoja Suomeen hallituksen pyynnöstä. Vaasan senaatti ei näytä tienneen Svinhufvudin pyynnöstä. Yllättynyt Renvall arvosteli jyrkästi pyyntöä, mutta lopulta tilanne laukesi siihen, että Mannerheim asetti rajoituksia saksalaisjoukkojen toiminnalle. Lopulta 3.4. saksalaiset saapuivat Hankoon.

Vaasa oli pääkaupunkina 29.1.-3.5.1918, mutta Vaasan senaatti aloitti toimintansa vasta 1.2. Renvall toimi Vaasan senaatin puheenjohtajana maaliskuuhun 1918 saakka, koska Svinhufvud pääsi sinne vasta 25.3.

Sisällissodan jälkeen

Sodan päätyttyä Renvall laati lain Suomen lipusta. Hän nosti ensimmäisenä tämän uuden valtiolipun senaatintalon ylle. Tämä tapahtui 16.6.1918, päivälleen 14 vuotta Bobrikovin murhan jälkeen.

Jälkimaine

Renvallinkuja nimettiin Laaajasaloon vuonna 1958.

Lähteet

• Sainio, Venla: ”Renvall, Heikki (1872–1955)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 236–239. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5 Teoksen verkkoversio.
• Heikki Renvall Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• Valtioneuvoston ministerikortisto. (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Heikki Renvall Wikimedia Commonsissa

• Renvall, Heikki hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)

Kirjallisuutta

• Blåfield, Antti: ”Paavo Warén, Heikki Renvall ja Severi Nuormaa: linjataistelun uhrit”, Loistavat Erkot. Patruunat ja heidän päätoimittajansa, s. 39. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28256-3

Edeltäjä: Paavo Warén

Helsingin Sanomien päätoimittaja 1904–1906

Seuraaja: Severi Nuormaa

Suomen kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkö 1917−1918

Seuraaja: Julius Stjernvall

Nuorsuomalaisten kansanedustajat