Italiansusikoira

Italiansusikoira (lupo italiano) on italialainen koirarotu.

Italiansusikoira
Avaintiedot
Alkuperämaa	Italia
Määrä	Suomessa muutamia
Rodun syntyaika	1900-luku
Alkuperäinen käyttö	palveluskoira
Nykyinen käyttö	palveluskoira, pelastuskoira, laviinikoira, poliisikoira, rauniokoira, laumanvartija
Muita nimityksiä	Lupo Italiano, Italian Wolfdog
FCI-luokitus	ei FCI-rotu
Ulkonäkö
Säkäkorkeus	uros 60–70 cm narttu 58–65 cm
Väritys	harmaa tai kerma - selässä satulakuvio
Infobox OK

Italiansusikoiran pentu.

Ulkonäkö

Koiran sukupuolen pystyy päättelemään sen päästä ja ilmeestä. Sillä on mustat huulet ja vahvat leuat. Täyden hampaiston purenta on leikkaava. Runko on tukeva olematta turhan pitkänomainen. Vatsa on vahva ja vatsaviiva ylösvetäytynyt. Selkä on suora ja erittäin hyvin kehittynyt. Italiansusikoiralla on kokoonsa nähden nopeat ja sulavat liikkeet: sen ravin tulisi antaa vaikutelma "elegantista voimasta". Raajat ovat pitkät, lihaksikkaat ja hieman kulmautuneet. Häntä riippuu alhaalla ja kuten siperianhuskyllä, ei kierry kerälle. Karvapeite on keskipitkä ja kohtuullisen kova, lyhyempää ja hienompaa se on päässä ja raajoissa. Väritys vaihtelee harmaasta (erinäisin merkein) kermaan, ja selässä on tumma satulakuvio.

Alkuperä

Mario Messi aloitti rodun kehittämisen pyrkimyksenään saada aikaan koira, joka soveltuisi väestön suojeluun ja armeijan käyttöön ihmishenkiä pelastamaan. Saavuttaakseen päämääränsä hän risteytti suden ja saksanpaimenkoiran keskenään. Myöhemmin Italian hallitus otti tehtäväkseen rodun vaalimisen ja jalostuksen, sekä tunnusti sen virallisesti roduksi. Italiansusikoiran kasvatuskeskus perustettiin Piemonten Cumianaan, missä populaation koko kasvoi vähitellen 700 yksilöön. Rotua on käytetty palveluskoirana erilaisissa tehtävissä laviinikoirasta rauniokoiraksi, ja sen hajuaisti onkin todettu korvaamattomaksi. Sitä tavataan kotimaansa lisäksi myös Ranskassa, missä se on niin ikään palveluskoira.

Kirjallisuutta

• Gómez-Toldrà, Salvador: Suuri koirakirja osa 1