Jean de Lattre de Tassigny

Jean de Lattre de Tassigny (2. helmikuuta 1889 Mouilleron-en-Pareds – 11. tammikuuta 1952 Neuilly-sur-Seine) oli kenraali Ranskan armeijassa.

Jean de Lattre de Tassigny
Jean de Lattre de Tassigny vuonna 1946
Henkilötiedot
Syntynyt	30. lokakuuta 1889 Mouilleron-en-Pareds, Ranska
Kuollut	11. tammikuuta 1952 (62 vuotta) Neuilly-sur-Seine, Ranska
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)	Ranska Vichyn Ranska Vapaa Ranska
Palvelusvuodet	1911–1952
Taistelut ja sodat	Ensimmäinen maailmansota Rifin sota Toinen maailmansota Indokiinan sota
Sotilasarvo	Général d’Armée
Kunniamerkit	Sotilasmitali (1920) Kunnialegioonan suurristi (1945) Ranskan marsalkka (1952)
Ylennykset	aliluutnantti 1910 luutnantti 1912 kapteeni 1916 kommendantti 1926 everstiluutnantti 1932 eversti 1935 prikaatinkenraali 1939 divisioonankenraali 1941 kenraaliluutnantti 1942 kenraali 1943
Joukko-osasto	151. jalkaväkirykmentti 14. jalkaväkidivisioona 13. divisioona 16. divisioona Ranskan 1. armeija
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Elämä

Varhaiset vuodet sekä ensimmäinen maailmansota

Sotilaskoulutuksensa de Lattre sai maineikkaassa École spéciale militaire de Saint-Cyr -sotakorkeakoulussa vuosina 1908–1911 ja palveli sen jälkeen 12. rakuunarykmentissä, osallistuen sotilasarvoltaan aluksi vänrikkinä myös ensimmäiseen maailmansotaan. Haavoituttuaan ensin syksyllä 1914 ja tultuaan samassa yhteydessä nimetyksi Kunnialegioonan ritariksi de Lattre osallistui kapteeniksi ylennettynä Verdunin taisteluun ja myös epäonniseen Nivellen offensiiviin 93. jalkaväkirykmentin mukana. Haavoituttuaan uudelleen muun muassa sinappikaasusta de Lattre siirtyi esikuntaupseeriksi ja palveli sodan loppuun Ranskassa taistelleiden Yhdysvaltain joukko-osastojen yhteysupseerina.

Amerikkalaisten lähdettyä de Lattre sai komennuksen Ranskan Marokkoon jossa hän osallistui Rifin sotaan itsenäisyyttä tavoittelevia berberejä vastaan vuosina 1921–1926 yleten pataljoonankomentajaksi. Seuranneina rauhan vuosina de Lattre jatkoi esikuntapalveluksessa ja yleni vuoteen 1939 mennessä edelleen prikaatinkenraaliksi asti, ollen tuolloin Ranskan nuorin kenraali.

Toinen maailmansota

Toisessa maailmansodassa de Lattre palveli aluksi 5. armeijan esikunnassa ja otti vuoden 1940 alusta komentoonsa 14. jalkaväkidivisioonan jota johti kesäkuussa koittaneeseen aselepoon asti.

Aselevon jälkeen de Lattre siirtyi kollaborationistisen Vichyn Ranskan palvelukseen ylipäällikkö Weygandille ja marsalkka Pétainille uskollisena. De Lattre pyrki myös sotaministeriksi François Darlanin hallitukseen, muttei tullut valituksi. Palveltuaan lyhyen aikaa Tunisiassa de Lattre sai komentoonsa 16. divisioonan Montpellierissa alkuvuodesta 1942. Liittoutuneiden tehdessä maihinnousun Pohjois-Afrikkaan marraskuussa 1942 saksalaiset reagoivat miehittämällä Vichyn Ranskan hallussa olevat alueet. De Lattren asetuttua vastustamaan saksalaismiehitystä hänet pidätettiin ja toimitettiin ranskalaiseen sotilasvankilaan Lyonin, jossa hänet tuomittiin sotilaskarkuruudesta 10 vuoden vankeusrangaistukseen menettämättä kuitenkaan sotilasarvoaan tai kunniamerkkejään.

Saatuaan siirron toiseen vankilaan Riomiin de Lattren onnistui paeta syyskuussa 1943 ja hankkiutua Lontoon kautta Algeriaan, jossa hän liittyi kenraali de Gaullen johtamiin vapaan Ranskan joukkoihin. De Gaulle palkitsi de Lattren ylentämällä tämän täydeksi viiden tähden kenraaliksi, de Lattre nimitettiin myös uudelleen muodostettavan Ranskan 1. armeijan komentajaksi. De Lattren johdolla tuossa vaiheessa vielä "B-armeijana" tunnetun 1. armeijan joukot nousivat maihin yhdessä amerikkalaisten kanssa Etelä-Ranskassa Provencen alueella elokuussa 1944, vapauttaen ennen kuun loppua Toulonin ja Marseillen kaupungit. Saksalaiset eivät tehneet vastarintaa kuin paikoitellen, ja ensimmäiset suuremmat taistelut käytiin vasta marras-joulukuussa Saksaan sodan aikana liitettyjen Elsassin ja Lothringenin alueella. Tammikuussa 1945 de Lattren komentama 1. armeija osallistui saksalaisten viimeisen suurhyökkäyksen torjuntaan. Voitokkaan torjuntataistelun myötä de Lattre palkittiin Kunnialegioonan suurristillä, Ranskan korkeimmalla kunniamerkillä.

Keväällä 1. armeija ylitti Rein-joen ja eteni Tonavalle sekä aina Tiroliin asti ennen natsi-Saksan antautumista toukokuussa 1945. De Lattren joukot syyllistyivät offensiivin aikana myös sotarikoksiin siviiliväestöä vastaan muun muassa Freudenstadtin valtauksen yhteydessä. Saksan antautumisen kenraali de Lattre otti vastaan 8. toukokuuta Berliinissä Ranskan edustajana.

Indokiina ja viimeiset vuodet

Loppuvuodesta 1945 de Lattre nimitettiin Ranskan armeijan ylitarkastajaksi sekä pääesikunnan päälliköksi, mutta vapautettiin päällikön tehtävästä jo maaliskuussa 1947. De Lattre oli alunperin kieltäytynyt ottamasta vastaan pelkkää ylitarkastajan tehtävää, katsoen sen olevan arvolleen sopimattoman alhainen. Korvaukseksi de Lattre nimitettiin Länsi-Euroopan unionin maavoimien komentajaksi, tullen tehtävässä huonosti toimeen ylipäällikkö Bernard Montgomeryn kanssa.

Samaan aikaan Ranska kävi Indokiinassa huonosti sujuvaa siirtomaasotaa Vietnamin itsenäiseksi julistanutta Việt Minh -sissiliikettä vastaan, niinpä de Lattre nimitettiin Ranskan kaukoidän joukkojen komentajaksi joulukuussa 1950. De Lattren onnistui nopeasti kääntää sodan suunta ja ajaa menestyksekäs vietnamilaiskenraali Võ Nguyên Giáp ahtaalle osin armottominkin menetelmin, de Lattren komennossa ranskalaiset alkoivat muun muassa pommittaa sissejä ja samalla vietnamilaisia siviilejä laajamittaisesti napalmilla. De Lattre matkusti myös henkilökohtaisesti Washingtoniin taivutellakseen Yhdysvallat lisäämään tukeaan kommunismin vastaisen taistelun nimissä, mikä toteutuikin vaikkakin amerikkalaista materiaaliapua vaikeutti samaan aikaan käynnissä ollut Korean sota.

Marraskuussa 1951 de Lattre matkusti Pariisiin raportoidakseen sodan kulusta, mutta joutui sairaalahoitoon edenneen syövän takia ja menehtyi sairaalassa tammikuussa 1952. Terveydentilan nopeaan romahdukseen vaikutti osaltaan myös de Lattren luutnanttina palvelleen pojan Bernardin kaatuminen taistelussa isänsä alaisuudessa Indokiinassa toukokuussa 1951. De Lattre haudattiin poikansa viereen Mouilleron-en-Paredsin hautausmaalle Pariisin Notre-Damen katedraalissa sekä Invalidikirkossa järjestettyjen valtiollisten hautajaisten jälkeen. Kuolemansa jälkeen de Lattre palkittiin postuumisti Ranskan marsalkan arvonimellä, ensimmäisenä toisessa maailmansodassa palvelleena kenraalina. Maréchal de Lattre de Tassignyn mukaan on nimetty suuri joukko julkisia kohteita Ranskassa, muun muassa Pariisin metron Porte Dauphinen asema on omistettu kenraalin muistolle.