Kalmagiitti

kemiallinen yhdiste

Kalmagiitti (C17H14N2O5S) on atsoväriaine ja kompleksometrinen indikaattori. Sitä käytetään analyyttisessä kemiassa metalli-ionien pitoisuuksien määrittämiseen.

Kalmagiitti
Tunnisteet
IUPAC-nimi (4Z)-4-[(2-hydroksi-5-metyylifenyyli)hydratsiinylideeni]-3-oksonaftaleeni-1-sulfonihappo
CAS-numero 3147-14-6
SMILES CC1=CC(=C(C=C1)O)NN=C2C3=CC=CC=C3C(=CC2=O)S(=O)(=O)O[1]
Ominaisuudet
Molekyylikaava C17H14N2O5S
Moolimassa 358,372 g/mol
Sulamispiste 330 °C[2]
Liukoisuus veteen 30 g/l[3]

Ominaisuudet ja käyttö

muokkaa

Vapaassa muodossaan kalmagiitin väri riippuu liuoksen pH-arvosta. Kun pH on alle 5, on indikaattori väriltään punaista. Sinistä indikaattori on happamuusalueella 7–9 ja erittäin emäksisissä olosuhteissa punaoranssia. Kalmagiitti muodostaa useiden metalli-ionien kanssa väriltään viininpunaisen kompleksin.[4][5]

Kalmagiittia valmistetaan 1-amino-2-naftoli-4-sulfonihapon diatsoniumsuolan ja p-kresolin atsokytkentäreaktiolla[3].

Kalmagiittia käytetään indikaattorina kompleksometrisissä titrauksissa. Se soveltuu muun muassa veden kovuutta aiheuttavien kalsium- ja magnesiumionien määrittämiseen. Kalmagiitin etu toiseen tähän tarkoitukseen käytettyyn indikaattoriin eriokromimusta T:hen nähden on kalmagiittiliuoksien parempi säilyvyys ja selkeämpi ja terävämpi värinmuutos.[4][6] Kalmagiittimetallikompleksien pitoisuuksia voidaan määrittää myös spektrofotometrisesti.[7]

Lähteet

muokkaa
  1. Calmagite – Substance summary NCBI. Viitattu 17.2.2011.
  2. Calmagite Sigma-Aldrich. Viitattu 17.2.2011. (englanniksi)
  3. a b Floyd J. Green: The Sigma-Aldrich Handbook of Stains, Dyes, and Indicators, s. 188. Aldrich Chemical Company, 1990. ISBN 0-941633-22-5 (englanniksi)
  4. a b Daniel C. Harris: Quantitative Chemical Analysis, s. 241–242. W.H. Freeman and Company, 2007. ISBN 978-0-7167-7041-1 (englanniksi)
  5. John R. Dean: Practical skills in chemistry, s. 151. Pearson Education, 2002. ISBN 978-0130280022 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 17.2.2011. (englanniksi)
  6. M. Cecilia Yappert & Donald B. DuPré: Complexometric Titrations: Competition of Complexing Agents in the Determination of Water Hardness with EDTA. Journal of Chemical Education, 1997, 74. vsk, nro 12, s. 1422. American Chemical Society. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.2.2011. (englanniksi)
  7. Kenneth D. McClatchey: Clinical laboratory medicine, s. 401. Lippincott Williams & Wilkins, 2002. ISBN 978-0683307511 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 17.2.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.