Kreevinin murre
Kreevinin murre (latv. krieviņu dialekts) oli Latviassa Bauskan ympäristössä asuneiden kreevinien kielimuoto, jota yleensä pidetään vatjan kielen murteena. Kieli sammui 1800-luvun puolessavälissä, ja siitä on vain niukasti dokumentaatiota.[1]
Historia
muokkaaKreevinien on arveltu tulleen Bauskan alueelle sotavankeina Vinke von Overbergin vuosina 1444–1447 Inkeriin tekemän sotaretken jälkeen. Vatjalaisia tuotiin tuolta retkeltä sotavankeina rakentamaan Bauskan linnaa.[2]
Kreevinit tulivat tieteelliseen tietoon varsin myöhään. Heidän kielestään on säilynyt vain muutamia 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa tehtyjä muistiinpanoja, sanaluetteloja ja tekstien käännöksiä, yhteensä satakunta lausetta. Niitä käännättivät ja merkitsivät muistiin lähes yksinomaan baltiansaksalaiset papit, jotka eivät itse osanneet mitään itämerensuomalaista kieltä eivätkä ymmärtäneet kuulemaansa, joten tekstien kirjoitusasun tulkintaa on usein pidetty kyseenalaisena. 1800-luvun alussa kreevinin kieli oli jo sammumassa, vuonna 1810 pappi Karl Lutzau arvioi alueella olevan vielä 12–15 kreevinin puhujaa. Viimeiset kenttätutkimukset teki suomalainen kielentutkija ja kansatieteilijä A. J. Sjögren 1846, ensimmäinen ja samalla viimeinen kreevinin kielen tallentaja, joka ymmärsi kieltä. Tuolloin kreevinin kieli oli jo käytännössä hävinnyt. Sjögrenin iäkäs kielenopas Mikkel Sausais valitteli, että ”kieli ei enää käänny” puhumaan kreeviniä, jota hän ei ollut enää pitkiin aikoihin käyttänyt.[1][3]
Sjögrenin jälkeen hänen seuraajansa Pietarin tiedeakatemiassa, Ferdinand Johann Wiedemann, toimitti ja julkaisi kreevinin kielen aineistot ja ensimmäisenä (1871) tulkitsi kreevinin vatjan kielen murteeksi, vaikka siitä puuttuukin vatjan kielen silmäänpistävin ominaispiirre, k:n muuttuminen tš:ksi etuvokaalien edellä. Vuonna 1997 saksalainen kielentutkija Eberhard Winkler julkaisi uuden, yksityiskohtaisen tutkimuksen kaikista säilyneistä kreevininkielisistä teksteistä. Hän suhtautuu kriittisemmin Sjögrenin muistiinpanoihin ja tulkitsee baltiansaksalaisten pappien itse asiassa osanneen merkitä Sjögreniltä huomaamatta jääneitä äännepiirteitä kuten katkointonaatiota (stød).[1]
Kreevinin vaikutusta latvian paikalliseen murteeseen on tutkittu vähän, mutta muutamia kreevinistä lainattuja murresanoja tiedetään. Lembit Vaban mukaan tällaisia saattaisivat olla kurika ’nuija’, jota vastaa vatjan kurikka, tai verbi ṇirmināt, joka tarkoittaa siivottomasti tai rumasti syömistä ja voisi liittyä vatjan sanoihin nirttši tai nirkko ’nirso’. Sanojen kreeviniläisperäisyyden puolesta puhuu se, että ne tunnetaan latviassa vain Bauskan seudulla.[4]
Kielinäyte
muokkaa”Isä meidän” -rukous kreevinin murteella:[3]
Meģģi ise taiwâs!
jadku elka śiwu śenna
tulap meģģi tiwi śivu riikki!
Śiwu meelle se iggau ka kui taiwâs ni kans ma bēli!
Meģģi arma leipe anna meli tennawa.
Ġedde meggi padudd, kui me jattim umili nisi meli jad!
Elas meite kurja sad.
Śewon wodse kurģe miusse erre
Jo siula kalpap śiwu kikki śiwu appi un śiwu üwiwi śewonśe śewonśe.
Amen!
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Eberhard Winkler: Krewinisch: zur Erschliessung einer ausgestorbenen ostseefinnischen Sprachform. Göttingen : Wiesbaden: Societas Uralo-Altaica ; Harrassowitz, in Kommission, 1997. ISBN 978-3-447-03963-5
- ↑ Mauno Jokipii (toim.): Itämerensuomalaiset – Heimokansojen historiaa ja kohtaloita. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1995. ISBN 951-9362-80-0
- ↑ a b Ernits, Enn: Ein neuer Rekonstruktionsversuch der kreewinischen Texte. Linguistica Uralica, 1997, 33. vsk, nro 3, s. 181–191. doi:10.3176/lu.1997.3.03
- ↑ Marjo Mela ja Lembit Vaba: Latvian historiaa ja kulttuuria. Rozentāls-seura, 2005. ISBN 951-986-71-1-2