Oranienbaumin palatsi
Oranienbaumin palatsi (ven. Ораниенба́ум) on Lomonosovissa (ent. Oranienbaum) Pietarin esikaupunkialueella sijaitseva entinen Venäjän keisariperheen palatsialue, johon kuuluu useita rakennuksia. Oranienbaumin palatsialue on yksi Unescon maailmanperintökohteista.[1]





Historia
muokkaaPietari Suuri lahjoitti maa-alueen vuonna 1707 suosikilleen ja tärkeimmälle yhteistyökumppanilleen ruhtinas Aleksandr Menšikoville, jonka aikana palatsi- ja puistoaluetta ryhdyttiin rakentamaan. Hänen jouduttuaan Pietari I:n kuoleman jälkeen vuonna 1727 epäsuosioon ja maanpakoon, Oranienbaum siirtyi valtiolle, ja vuosina 1743–1761 se oli tulevan keisari Pietari III:n residenssi. Vuosina 1831–1917 palatsit toimivat suuriruhtinas Mihail Pavlovitšin, hänen leskensä suuriruhtinatar Jelena Pavlovnan sekä heidän jälkeläistensä Mecklenburg-Strelitzien kesäasuntona.[3][4]
Oranienbaumin palatsi- ja puistoalueen vanhin rakennus on vuosina 1710–1727 arkkitehtien Giovanni Maria Fontana, Gottfried Schädelin suunnitelmien mukaan rakennettu barokkityylinen Suuri palatsi.[5] Arkkitehtien Johann Braunstein,[5]
Alkuperäinen barokkisisustus on uusittu toistuvasti 1700- ja 1800-luvuilla. Palatsi uudistettiin vuosina 1762–1780 arkkitehti Antonio Rinaldin suunnitelmien mukaisesti. Ulkopuolelta palatsi on suhteellisen yksinkertainen rakennus, kaksikerroksinen lukuun ottamatta pientä keskuspaviljonkia, ja maalattu pehmeän okran ja keltaisen yhdistelmällä.[6][7] 1800-luvulla kertaustyylisiä sisustuksia suunnittelivat arkkitehdit Andrei Stackenschneider, Harald von Bosse, Ludwig Bohnstedt ja G. Preuss.[5]
Kaarevat käytävät yhdistävät päärakennuksen kahteen kupolikattoiseen paviljonkiin. Palatsin pääportaikko laskeutuu Alapuistoon, jonka keskellä on Suomenlahteen johtava kanava. Vuosina 1750–1770 syntyi Yläpuisto, jonne arkkitehti Antonio Rinaldi suunnitelmien mukaan rakennettiin Pietari III:n palatsin (1756–1762) sekä Katariina II:n huvilakokonaisuuden, johon kuuluvat mm. Kiinalainen palatsi (1762–1768), sen keittiörakennus Kiinalainen keittiö (rakennettu uudelleen 1852–1853)[8] ja rokokootyylinen Mäenlaskupaviljonki (1762–1774).[6][7] Kiinalaiseen palatsiin lisättiin 1850-luvulla arkkitehtien Ludwig Bohnstedtin ja Andrei Stackenschneiderin suunnittelema toinen kerros.[9]
Palatsin teatterissa eli Kuvasalissa[10] esitettiin 1700-luvun puolivälissä kaksi runoilija Pietro Metastasion librettoon perustuvaa ooppera ensi-iltaa, yksinäytöksinen Amor prigioniero, säveltäjä Francesco Araja 1755 ja kolminäytöksinen Semiramide riconosciuta, säveltäjä Vincenzo Manfredini 1760.[3] Kuvasalissa sijaitsivat lisäksi Pietari III:n maalauskokoelma ja kirjasto.[10]
Mäenlaskupaviljonki, Katalnaja Gorka
muokkaaMäenlaskupaviljonki on venäläinen rakennuserikoisuus. Liukumäen rakentaminen Oranienbaumiin oli jatkoa kansanperinteelle rakentaa jääliukumäkiä Maslenitsa-juhlien aikaan laskiaisena. Nämä kansanomaiset luonnon liukumäet toimivat mallina kuninkaallisten residenssien monumentaalisten liukumäki-rakennelmien luomiseen, mikä vaati monimutkaisia teknisiä ratkaisuja.[11] Katariinan palatsin puistoon rakennettiin vuosina 1754–1757 Francesco Bartolomeo Rastrellin suunnitelman mukaan kivestä tehty liukumäkirakennus eli Grande Glissande, joka purettiin vuosina 1792–1795 granittiterassin tieltä, joka valmistui 1800-luvun alussa. Arkkitehti Antonio Rinaldin suunnitelmien mukaan vuosina 1762–1774 luontaiseen rinteeseen rakennettu Oranienbaumin liukumäki ylitti kuitenkin kaikki vastaavat rakennelmat arkkitehtonisen ja veistoksellisen sisustuksensa rikkaudella, joka yhdistelee sekä barokkia että varhaista klassismia.[11]
Puinen ramppi oli yhdistetty paviljongin eteläreunaan. Siinä oli kolme yli kuusi metriä leveää rataa. Vaunut laskeutuivat keskirataa pitkin neljässä liukumäessä ja sivuradat oli tarkoitettu vaunujen ylösvetämiseen erikoislaitteilla. Rinne alkoi galleria-terassilta kolmannessa kerroksessa, sieltä noustiin laskeutumistasolle, joka sijaitsi noin 20 metrin korkeudella. Rinteen molemmille puolille rakennettiin katetut 532 metrin pituiset[12] kivipylväiköt. Niiden tasakatot, jotka oli aidattu kaiteella, toimivat ylempinä kävelyreittinä. Kelkkailua harrastettiin kesäisin, jota varten suunniteltiin erikoisvaunut, joissa oli kaksitoista pyörää, jotka liikkuivat rinteisiin leikattuja raiteita pitkin. Radat eivät kestäneet kauaa ja viimeiset kelkkailut tehtiin vuonna 1801. Ylläpitoon osoitetun pienen rahasumman vuoksi rakennus rapistui vähitellen. Pylväikköjen perustukset romahtivat vuonna 1813, mutta ne purettiin vasta vuosina 1858-1861.[11] Katalnaja Gorkan niitylle istutetut kuuset ovat säilyneet tähän päivään asti.[3] Sekä Katariinan palatsin että Oranienbaumin mäkilaskurakennelmien tekniikan suunnitteli sotainsinööri, keksijä, tiedemies, kuvanveistäjä Andrei Konstantinovitš Nartov (1683–1756).[11]
Paviljongin sisustus edustaa 1700-luvun puolivälin rokokookoristelua. Pyöreä sali on koristeltu venäläisten ja italialaisten mestareiden maalauksilla, kipsi- ja stukkokoristeilla sekä kultauksilla. Pyöreän salin koristemaalaukset sekä posliinikabinetin katto ja seinät ovat temperalla laastille maalattuja ja "posliinimainen lattia, päällystetty vaalealla lakalla" eli tekomarmori ovat italialaisen taiteilija Serafino Barozzin vuonna 1767 maalaamia.[3]
Posliinikabinetti on koristeltu vuosina 1772-1775 Meissenin posliinitehtaassa Saksissa tilaustyönä valmistetuilla 40 posliiniveistosryhmällä, jotka ovat kuuluisan mestari Johann Joachim Kändlerin ja M. V. Asierin teoksia. Ne on vuonna 1776 asetettu A. Giannin suunnittelemille konsolihyllyille, joita kannattelevat kotkanpoikien, amoreiden ja apinoiden reliefihahmot. Veistosryhmät ylistävät allegorisesti Venäjän laivaston voittoa turkkilaisista Çeşmen meritaistelussa vuonna 1770.[3]
Vallankumouksen jälkeen
muokkaaPalatsit muutettiin museoksi lokakuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1918.[5] Päärakennukset toimivat tämän jälkeen sairaalana, maatalousopistona, puuseppien teknillisenä kouluna ja vuodesta 1934 lähtien laivastoakatemiana,[5] Kivisali oli elokuvateatterina, Alapuutarhaan tehtiin jalkapallokenttä ja Mäenlaskupaviljonki toimi urheiluvälinevuokraamona. Läheiset metsät ja kanava-alueet rakennettiin täyteen asuntoja ja tehtaita. Uusi Lomonosovin kaupunki halusi laajentua palatsin puistoon asti, mikä pystyttiin estämään viime hetkellä ja palatsialue rajattiin aidalla.[3][4]
Toisen maailmansodan aikana Oranienbaumin palatsialue ei kärsinyt niin suuria vahinkoja kuin muut Pietarin esikaupungit, koska puolustus sijoitettiin tänne niin sanottuun "Oranienbaumin sillanpäähän". Se on ainoa palatsi, jota saksalaiset eivät tuhonneet vetäytyessään tai kärsinyt pommituksista.[14] Sodan jälkeen sen annettiin rappeutua.
Suuren palatsin säilyneiden sisustusten konservointi alkoi vuosina 1946-1950 K. D. Halturinin valvonnassa. Julkisivut kunnostettiin vuosina 1953-1956. Vuodesta 1975 lähtien suunniteltiin museon perustamista palatsiin. Palatsi luovutettiin museohenkilökunnalle vasta vuonna 1995.[5] Laajat restaurointityöt aloitettiin 1990-luvulla ja edistyminen oli hidasta. Päävastuussa restauroinnista oli arkkitehti Dmitri Butirin (1933–2010).
Vuonna 1959 päättyneessä M. M. Plotnikovin johtamassa[11] Mäenlaskupaviljongin kunnostustyössä lattiat restauroi L. A. Ljubimov. Konsolihyllyjen restaurointityön tekivät V. V. Strogim ja G. L. Šelkina ja muun posliinikabinetti huoneen A. N. Vinogradov, A. A. Bobilev ja V. P. Okorotškov. Mäenlaskupaviljonki avautui Taiteen ja historian museona.[11]
2000-luku
muokkaaSanomalehti "Gazeta" kirjoitti huhtikuun 2004 lopussa, otsikoituna: "Ruhtinas Menšikovin ja Katariina II:n entinen omaisuus voi siirtyä yksityisiin käsiin", jossa käsiteltiin Pietarin kuvernööri Valentina Matvienkon vierailua Oranienbaumiin, että sen rakennukset "ovat rappeutuneet ja paikalliset asukkaat ovat onnistuneet murskaamaan 192 puistossa seisonutta marmoripatsasta", Katalnaja Gorka Mäenlaskupaviljonki on puoliksi raunioina jne. Päätettiin aloittaa palatsien entisöinnin yksityisten sijoittajien avulla, jotka ottavat haltuunsa osan palatseista.[3]
Vuonna 2004 restauroinnin rahoittamiseksi perustettiin erityinen säätiö, jonka puheenjohtajina toimivat Pietarin kuvernööri Valentina Matvijenko ja Venäjän entinen talouskehitysministeri German Gref. Vuonna 2006 avattiin säätiön varoin restauroitu Mäenlaskupaviljonki, joka oli kärsinyt eniten toisen maailmansodan pommituksista ja jota oli restauroitu vuodesta 1959 lähtien.[11] Kiinalaisen palatsin restaurointi alkoi vuonna 2009[14] ja oli valmistumassa vuonna 2019.[15] Vuonna 2010 valmistui Suuren palatsin julkisivun restaurointi ja vuonna 2011 palatsissa avautui museo.[14][5]
Päärakennuksen kymmenen salia avattiin kunnostuksen jälkeen syyskuussa 2011, jolloin juhlittiin Oranienbaumin (Lomonosovin) 300-vuotisjuhlaa. Naisten puolen suuri työhuone, makuuhuone, kamarineitsyen huone ja läpikulkutilat ovat olleet vierailijoille avoinna elokuusta 2012 lähtien. Myös Pietari III:n palatsi on avattu kahden vuoden restauroinnin jälkeen.[2]
Viitteet
muokkaa- ↑ Государственный музей-заповедник Ораниенбаум ( Ломоносов ) web.archive.org. 25.11.2006. Viitattu 28.1.2025.
- ↑ a b Palace of Peter III © 2009-2025 The Peterhof State Museum-Reserve.
- ↑ a b c d e f g Treasures of Oranienbaum Magazine "Our Heritage" - History, Culture, Art; No. 70 / 2004 http://nasledie-rus.ru. 27.6.2009. Viitattu 28.1.2025. (venäjäksi)
- ↑ a b Oranienbaum The Peterhof State Museum-Reserve. Arkistoitu 21.6.2024. Viitattu 29.1.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Grand Menshikov Palace The Peterhof State Museum-Reserve. Arkistoitu 15.5.2024. Viitattu 29.1.2025. (englanniksi)
- ↑ a b Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 353. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1
- ↑ a b Goroda Rossii: entsiklopedija, s. 242–243. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-026-6
- ↑ Chinese Kitchen Pavilion The Peterhof State Museum-Reserve. Arkistoitu 30.5.2024. Viitattu 29.1.2025. (englanniksi)
- ↑ a b Chinese Palace The Peterhof State Museum-Reserve. Arkistoitu 30.6.2024. Viitattu 29.1.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c Picture House Museum © 2009-2025 The Peterhof State Museum-Reserve.
- ↑ a b c d e f g h Sliding Hill Pavilion © 2009-2025 The Peterhof State Museum-Reserve.
- ↑ Oranienbaum Park The Peterhof State Museum-Reserve. Arkistoitu 30.5.2024. Viitattu 29.1.2025. (englanniksi)
- ↑ Stone Hall Pavilion The Peterhof State Museum-Reserve. Arkistoitu 15.5.2024. Viitattu 29.1.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c Сняты леса с фасадов Большого Меншиковского дворца в Ораниенбауме peterhofmuseum.ru. Arkistoitu 5.5.2015. Viitattu 28.1.2025.
- ↑ Здания, построенные архитектором Антонио Ринальди, реставрируют в Ораниенбауме. Новости. Первый канал web.archive.org. 12.10.2019. Viitattu 28.1.2025.
Aiheesta muualla
muokkaa- Oranienbaumin palatsin virallinen kotisivu (englanniksi)
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Oranienbaumin palatsi Wikimedia Commonsissa