Palveluspakko

Palveluspakko oli Ruotsissa ja Suomessa vuosina 1664–1883 voimassa ollut laki, jonka mukaan jokaisen ei-veroja maksavan on oltava jonkun veroa maksavan palveluksessa. Jos palveluspakkoa laiminlöi sai tuomion irtolaisuudesta.

Vuonna 1865 palveluspakko vahvistettiin palkollissäännöllä, jonka mukaan ilman laillista erokirjaa lähtenyttä ei saanut pestata uuteen paikkaan, ja hänet piti palauttaa takaisin isäntänsä luo.^[1] Palveluspakon lisäksi vuosina 1879-1923 oli voimassa vaivaishoitoasetus, joka velvoitti kaikkien työhön kykenevien elättävän itsensä ja perheensä. ^[2] Palveluspakon ankaruus vaihteli ajan saatossa.

Palveluspakko poistui Suomessa vuonna 1883, kun tuli uusi irtolaisasetus.^[2] Irtolaisuus poistui lainsäädännöstä 1986.

Eurooppa

Keskiajan lopulta alkaen kaikkialla Euroopassa yleistyi pakkotyön käyttö irtolaisuuden vastaisessa taistelussa. Pakkotyölaitosten avulla työkykyiset köyhät (irtolaiset) haluttiin erottaa työkyvyttömistä (vaivaiset). Tukijärjestelmiä ylläpidettiin vain työkyvyttömille. ^[3]

Katso myös

Palkollissääntö

Lähteet

Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2

Viitteet

↑ Olkkonen, Tuomo: Modernisoituva suuriruhtinaskunta, s. 504. Teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen. WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0
↑ ^a ^b Teema: Irtolaisuus Kansallisarkisto: Arkistojen Portti. 28.11.2018. Viitattu 29.10.2020.
↑ https://vanha.oamk.fi/~eihautal/oppimateriaali/sosturva-verkkokurssiin/historiaa.htm

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

[1] Olkkonen, Tuomo: Modernisoituva suuriruhtinaskunta, s. 504. Teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen. WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0

[AP-2] Teema: Irtolaisuus Kansallisarkisto: Arkistojen Portti. 28.11.2018. Viitattu 29.10.2020.

[3] ttps://vanha.oamk.fi/~eihautal/oppimateriaali/sosturva-verkkokurssiin/historiaa.htm

[1]

[2]

[3]