Ekososiaalipolitiikka

Ekososiaalipolitiikka viittaa julkisen sektorin harjoittamiin politiikkatoimenpiteisiin, jotka samanaikaisesti toteuttavat sekä ympäristö- että sosiaalipoliittisia tavoitteita. Ekososiaalipolitiikat ovat niitä konkreettisia politiikkatoimia, joilla pyritään saavuttamaan kestävää hyvinvointia ja edistämään kestävyysmurrosta. Ekososiaalipolitiikan tavoitteena on torjua ympäristöongelmia ja hillitä ympäristöongelmien vaikutuksia pitäen samalla huolta ihmisten hyvinvoinnista. Esimerkkejä tällaisista politiikkatoimista ovat palkkatyöajan lyhentäminen, vastikkeeton perustulo ja julkisen liikenteen tukeminen. Ekososiaalipolitiikka edistää siirtymää kohti ekohyvinvointivaltiota.

Taustaa

Ekososiaalipolitiikka kritisoi sitä, että perinteisesti ympäristö- ja sosiaalipolitiikkaa on tehty erillään toisistaan. Molemmat tarjoavat kuitenkin vastauksia pitkän aikavälin yhteiskunnallisiin ongelmiin, jotka liittyvät niukkojen resurssien hallintaan ja jakamiseen. Ne toimivat tiettyjen poliittisten ja taloudellisten rajoitusten puitteissa ja niitä ohjaavat erikoistuneet poliittiset instituutiot. Lisäksi riittävä ympäristöongelmien ehkäisy ja torjunta voidaan saavuttaa vain soveltamalla teknisten ratkaisujen lisäksi myös sosiaalipoliittisia ja laajemmin yhteiskuntapoliittisia toimia, mukaan lukien myös rajoituksia. Tästä syystä ympäristö- ja sosiaalipolitiikan yhdistäminen olisi mielekästä. Riittämättömät ympäristötoimet ja ilmastonmuutoksen vaikutukset, kuten sään ääri-ilmiöt, lisäävät sosiaalista eriarvoisuutta ja haavoittuvuutta, mikä koettelee hyvinvointivaltion järjestelmiä. Ekososiaalipolitiikka pyrkii vastaamaan tällaisiin uusiin riskeihin.

Mistä ekososiaalipolitiikka koostuu

Seuraavaksi esitellään joitakin konkreettisia ekososiaalipolitiikan mukaisia politiikkatoimenpiteitä. Näitä ovat muun muassa perustulo ja perustulon rinnalle tullut ajatus ”peruspalveluista” eli siitä, että rahan sijaan jokaiselle kansalaiselle kuuluisivat tietyt maksuttomat palvelut. Osallisuustulossa toimeentulon voisi ansaita myös palkkatyön ulkopuolelta osallistumalla yhteiskuntaan muilla tavoin. Myös erilaisia veroratkaisuja ja maksuja on tutkittu, kuten tariffeja rajoittamaan ylimääräistä energiankulutusta. Työmarkkinoiden osalta ekososiaalipolitiikkaa on esimerkiksi työajan lyhentäminen ja kestävyysmurrosta tukeva työtakuu. Suomessa oikeudenmukaisen kestävyysmurroksen tueksi on suositeltu esimerkiksi etuseteleitä, sosiaalista osinkoa ja osallisuustuloa. Julkisen sektorin jakamilla etuseteleillä kansalaiset voivat ostaa ekologisesti kestäviä hyödykkeitä ja palveluita, kuten maksaa joukkoliikenteen maksuja. Sosiaalinen osinko tarkoittaa, että osa valtion keräämien ympäristöverojen, kuten hiiliverojen, tuloista jaetaan kansalaisille, jolloin verotus ei heikennä kohtuuttomasti kulutusmahdollisuuksia. Osallisuustulo taas on sosiaaliturvan vähimmäisetuuksia korkeampi tulo, joka maksetaan työmarkkinoiden ulkopuolella tapahtuvasta ekologista ja sosiaalista kestävyyttä edistävästä toiminnasta, kuten vieraslajien torjunnasta.

Matteo Mandelli on jaotellut ekososiaalipolitiikkaa sen mukaan, mikä on sen suhde talouskasvuun ja toisaalta ympäristöpolitiikan ja sosiaalipolitiikan yhdistämiseen.

Ympäristö- ja sosiaalipolitiikan yhteyttä on mahdollista tarkastella joko sen kautta, torjutaanko sosiaalipolitiikalla jo olemassa olevien ympäristöpolitiikkojen sosiaalisia vaikutuksia, vai muokataanko nykyisiä sosiaalipolitiikkoja ekologisesti kestävään muotoon. Ensimmäisessä vaihtoehdossa kyse on esimerkiksi helleaaltojen tai tulvien sosiaalisten vaikutusten minimoimisesta ja oikeudenmukaisen siirtymän edistämisestä tulonsiirtojen muodossa. Toisessa vaihtoehdossa sosiaalipolitiikka toimii yhteiskuntaa enemmän muokkaavana voimana esimerkiksi rakentamalla vähähiilisiä sosiaalisia asuntoja.

Ympäristö- ja sosiaalipolitiikan yhteyden lisäksi ekososiaalipolitiikkaa voidaan tarkastella sen mukaan, suhtautuuko se talouskasvuun neutraalisti tai ottamatta siihen kantaa vai suhtautuuko se talouskasvuun myönteisesti. Talouskasvun kysymys on ekososiaalipolitiikan yhteydessä tärkeä, sillä talouskasvu vaikuttaa myös sosiaalisiin ja ympäristöllisiin kysymyksiin. Esimerkkejä talouskasvun suhteen neutraalista ekososiaalipolitiikasta ovat toimet, joilla pyritään tasa-arvoisesti jakamaan luonnonvaroja tai kompensoimaan haittoja, joita ihmisille voi seurata kestävyysmurroksen toteuttamisesta. Tällaiset toimet eivät sellaisinaan edistä talouskasvua, ja niitä ovat konkreettisina esimerkkeinä vihreät kupongit ja rahallinen tuki kestävyysmurroksesta aiheutuvaan tulonmenetykseen. Esimerkkejä talouskasvuun myönteisesti suhtautuvasta ekososiaalipolitiikasta ovat puolestaan toimet, joilla pyritään parantamaan yksilöiden valmiuksia osallistua vihreään talouteen. Näin yritetään kääntää kestävyysmurroksen aiheuttamia haasteita taloudellisiksi mahdollisuuksiksi. Tällaisia konkreettisia politiikkatoimia ovat esimerkiksi vihreät aktiiviset työmarkkinatoimenpiteet, kuten uudelleenkoulutus ja vihreiden työpaikkojen luominen.

Katso myös

• Ekososialismi